Porokylän leipomo - Maailmankarjalaiset

Helena Vilmi

Porokylän leipomo

Rauha löytyi koivujen kaupungista

Pittoreskit puutalot, kunniakkaasti nousevat harjut ja kalliot. Tuhannet koivut sekä lammet, joet ja järvet – niitäkin yli neljäsataa. Täältä, Koivujen kaupungista, 21-vuotias Helena Vilmi ja Vilho-poika löytävät rauhan.

“Täällä luonnossa kiehtoo se hiljaisuus. Vaikka sataisi räntää tai vettä ihan kaatamalla, niin se on aina niin kaunis.”

Elokuussa Nurmekseen muuttanut Vilmi on kotoisin läheltä, vajaan sadan kilometrin päästä Sotkamosta. Leipurikondiittorin opinnot hän suoritti Iisalmessa, josta leipurin työt vetivät Kouvolaan. Äitiysloman jälkeen oli aika etsiä uutta työpaikkaa.

“Kun Kouvolasta ei alkanut töitä kuulua, niin ajattelin kokeilla Porokylän leipomoa. Soitin sinne, sovittiin haastatteluaika ja pääsin töihin.”

Nurmes oli Vilmille tuttu vain ohikulkumatkalta, mutta mielikuvissa se vastasi juuri sellaista paikkaa, jossa hän haluaisi Viljon saavan kasvaa.

“Kouvolassa oli aina kiire ja jotenkin hektistä. Täällä voi olla lähellä luontoa, ja lapsi saa kasvaa rauhallisessa ympäristössä. Tykkään myös siitä, kun täällä on lähellä kaikki pohjoisen jutut.”

Helena ja Vilho ovat hauska parivaljakko, jonka uteliasta menoa seuratessa on helppo viihtyä. Vilhosta on hyvää vauhtia kasvamassa äitinsä veroinen leipuri – ja metallimies.

“Vilhon kanssa me leikitään, touhutaan kaikenlaista ja leivotaan. Meidän bravuuri on suolaiset piirakat ja sämpylät. Kuunnellaan myös paljon musiikkia. Mie oon kasvattanut Vilhon metallimieheksi”, Vilmi nauraa ja silittää pellavapäistä poikaansa.

Täällä ihmiset lähtee tosi hyvin mukaan, ja pystyy ihmisen kuin ihmisen kanssa juttelemaan ilman, että ne kysyy, että kukas sä olet.

Vilmi kertoo olleensa aina lapsesta asti äidin ja mummon mukana pullataikinaa vaivaamassa, ja edelleen leipomisessa kiehtovinta on juuri käsillä tekeminen. Porokylän leipomossakin tunnelma on kuin mummolan keittiössä.

“Meillä on tosi hyvä yhteishenki ja aina jeesataan, jos joku ei kerkeä tehdä jotain. Täällä ollaan tosi joustavia ja annetaan mahdollisuus kokeilla uutta. Ollaan puhuttu, että menisin leipäpöytään leivän tekoon. Se on se mitä haluan, olla leipäleipuri. Leipäpuolelaisetkin odottaa jo, että tulisin sinne.”

Hengenheimolaisiaan Vilmi on löytänyt myös työn ulkopuolelta.

“Oon itse semmoinen, että lähestyn helposti ja meen ihan tuntemattomillekin juttelemaan. Täällä ihmiset lähtee tosi hyvin mukaan, ja pystyy ihmisen kuin ihmisen kanssa juttelemaan ilman, että ne kysyy, että kukas sä olet.”

Jos kaikki loksahtaa paikoilleen, Vilmi ei näe hassumpana ajatusta jäädä Nurmekseen pysyvästi.

“Tällä hetkellä asutaan rivarikaksiossa lähellä metsää. Unelmoin rintamamiestalosta, jota pääsen remontoimaan ja tekemään siitä omannäköisen. Tärkeintä on, että pystyn antamaan Vilholle hyvän pohjan elämälle.”

Karjalaiskylpylä Bomban altaassa nauravaa kaksikkoa katsoessa ei ole epäilystäkään, etteikö se olisi juuri niin.